Katso video

VSHP:n päivystyshenkilökunta pystyy keskittymään hoitotyöhön Luonan puhelinneuvonnan ansiosta

Kun Vaasan sairaanhoitopiirin päivystyksen puhelinneuvontaan tulleiden puheluiden määrä lisääntyi, haluttiin kokeneen hoitohenkilökunnan työaikaa vapauttaa puheluihin vastaamisen sijaan varsinaiseen hoitotyöhön. Hyvien suositusten vuoksi sairaanhoitopiiri päätti ulkoistaa puhelinneuvontansa Luonalle. Aikataulu palvelun käyttöönotolle oli hyvinkin kiireinen mutta siitä selvittiin erinomaisesti.

Vaasan sairaanhoitopiirillä on noin 55 000 asiakasta vuosittain ja päivystyksen puhelinneuvontaan tulevien puheluiden määrä on pikkuhiljaa noussut. Esimerkiksi syyskuussa 2019 puheluita tuli yhteensä 1700. Jotta sairaalan päivystyksen oma henkilökunta voisi puheluihin vastaamisen sijaan keskittyä potilaiden hoitoon, sairaanhoitopiiri ulkoisti päivystyksen puhelinneuvonnan Luonalle.

– Kiireisinä aikoina kokeneiden hoitajien piti juosta puhelin taskussa hoitamassa potilaita ja tarvittaessa opettamassa muita. Se oli aikamoinen rumba. Virka-ajan ulkopuolisen puhelinneuvonnan hoitaminen tarkoitti myös paljon ilta-, yö- ja viikonloppuvuoroja. Työn mielekkyyden ja myös työssäviihtymisen vuoksi näimme puhelinneuvonnan ulkoistamisen hyvänä vaihtoehtona, Vaasan sairaanhoitopiirin vastuualuejohtaja Peter Nieminen selvittää.

Myös kiireetöntä päivystyshoitoa tarvitsemattomien potilaiden määrän uskotaan laskevan palvelun käyttöönoton myötä.

– Oletusarvona on, että potilasmäärät jonkin verran vähenevät, kuten muissakin Luonan palvelua käyttävissä sairaanhoitopiireissä. Meille on tärkeintä, että potilaat saavat oikeita neuvoja ja että päivystyshoitoon hakeutuvat ne, jotka sitä tarvitsevat. Päivystykseen tulevat potilaat, jotka eivät tarvitse välttämätöntä päivystyksellistä apua, lisäävät päivystyksen hoitohenkilökunnan kuormitusta. Potilaat saavat nyt puhelinneuvonnasta hyvää apua hoidonohjaukseen, Nieminen vakuuttaa.

 

Käyttöönotto sujui tehokkaasti haastavassa aikataulussa

Palvelun käyttöönotto sujui kesälomakuukausista huolimatta nopeammin kuin mitä odotettiin.

– Aloitimme projektin huhtikuussa ja elokuussa otimme Luonan puhelinneuvonnan käyttöön. Käyttöönotolle oli todella kiireinen aikataulu, sillä siinä välissä olivat myös kesälomakuukaudet. Mutta käyttöönotto sujui erittäin hyvin ja aikataulussa pysyttiin. Aikataulusta oltiin jopa edellä, kertoo palvelupäällikkö Ann-Katrin Brandtberg Vaasan sairaanhoitopiiristä.

– Projekti meni äärimmäisen sujuvasti maaliin. Homma polkaistiin nopeasti käyntiin ja saatiin maaliin ilman mutkia matkassa. Se, että projekti vietiin läpi kesälomien aikaan ja vieläpä niin tehokkaasti, lisäsi uskottavuutta Luonan toimintaan. He pitivät mitä lupasivat, Nieminen jatkaa.

Brandtbergin mukaan käyttöönoton sujuvuus ja nopeus johtui erityisesti Luonan hyvästä lähestymistavasta projektien hoitoon.

– Heidän konseptinsa on erittäin hyvä alusta loppuun. Heidän kanssaan oli helppoa tehdä yhteistyötä ja saimme tehdä asiat omalla tavallamme. He todellakin kuuntelevat tarkkaan asiakkaitaan, tuntevat heidät ja ymmärtävät heidän tarpeensa. Heillä on todella vahva ammattiosaaminen, Brandtberg kehuu.

– Vaikka toki meidän panostustamme tarvittiin projektin käyttöönottovaiheessa, muuten tämä on avaimet käteen -palvelu. Nyt kun se on käynnissä, se on meidän huolistamme aika lailla poissa, Nieminen jatkaa.

 

Ulkoistaminen on lisännyt työhyvinvointia ja viihtymistä töissä

Koska sairaanhoitoalalla on jatkuva pula resursseista ja puheluiden määrä on nousemassa, uskoo Brandtberg Luonan kaltaisten toimijoiden auttavan muitakin sairaanhoitopiirejä puhelinneuvonnassa.

– On hienoa, että pystymme luottamaan Luonaan emmekä joudu murehtimaan puhelinneuvonnassa. Mielestäni puhelinneuvonnan ulkoistaminen sellaiselle taholle, joka hoitaa asian vähintäänkin yhtä hyvin kuin me itse, on hyvä keino lisätä omia resursseja sairaanhoitoon, Brandtberg summaa.

– Yhteistyö Luonan kanssa näkyy henkilökunnan työhyvinvoinnissa ja viihtymisessä. Se oli aika juhlaa päivystyksessä, kun puhelinneuvonta tuli käyttöön. Olemme pystyneet vapauttamaan henkilökuntaamme kenttätyöhön, kuten on ollut tavoitteena, Nieminen päättää.

Asiakas: Vaasan sairaanhoitopiiri

Palvelu: Arviointi-palvelu

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirje