Fuengirola – here we come!

Kaksi luonalaista hoidon tarpeen arviointia puhelimitse tekevää terveydenhuollon ammattilaista, Sari ja Kaisa, lähtivät vuodeksi töihin Espanjan Fuengirolaan. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten Luonassa satsaamme työntekijöiden hyvinvointiin.

Kyseessä on Baronan XChange -ohjelma, joka mahdollistaa työskentelyn Barona Spainin asiakaspalvelukeskuksessa Fuengirolan lämmössä. Tällä hetkellä 230 suomalaista työntekijää on vakituisesti töissä palvelukeskuksessa palvellen puhelimitse sekä suomalaisia että kansainvälisiä asiakkaita. Vakituisen henkilökunnan lisäksi kymmenkunta Barona Group -konserniin kuuluvaa työntekijää ovat rikastuttaneet työuraansa lähtemällä ”vaihtoon” Barona xChange -ohjelman kautta.

Periaate Barona xChange -ohjelmassa on seuraava: työntekijä sopii palkattomasta vapaasta oman työnantajansa kanssa Suomessa ja solmii samaksi ajaksi määräaikaisen työsuhteen Barona Spainin kanssa. Työnjohto säilyy Suomessa nykyisillä esimiehillä eli työn vaativuus ja tavoitteet pysyvät vaihto-ohjelman aikana samana. Vain työn tekemispaikka muuttuu. Suomessa tänään 8. joulukuuta ulkona sataa vettä ja lämpötila on 2 astetta. Espanjan Fuengirolassa Ilmatieteenlaitoksen mukaan on + 15 astetta. Sarin ja Kaisan työ pysyy samana, mutta ympäristö totisesti muuttuu.

Mikä sai Kaisan ja Sarin innostumaan vaihdosta?

Ajatus muutoksesta oli kytenyt jo jonkin aikaa, kertoo Kaisa, joka on asunut aikaisemminkin ulkomailla perheensä kanssa. Elämä jatkuu paikassa kuin paikassa aika samanlaisena, mutta uusi ympäristö tuo uusia mahdollisuuksia ja kokemuksia, ja tätä Kaisa odottaakin xChange-vuodelta. Vatsassa kuulemma lentelee muutama perhonen, mutta tunne on Kaisan mukaan pelkästään positiivinen.

Sarin päätös lähdöstä syntyi nopeasti. Hän valmistautui lähtöön hankkiutumalla kaikesta turhasta tavarasta eroon Suomen kodissaan, mikä tuntui vapauttavalta. Vain asuntoasiat hieman huolestuttivat. Fuengirolassa on kuitenkin hyvin tarjolla vuokrahuoneistoja, joten Sari uskoo, että kyllä hänellekin sieltä kiva koti löytyy. Matkaan voi siis lähteä luottavaisin mielen.

Jokaisella luonalaisella on oman hyvinvoinnin kehittämistavoite

Me Luonassa satsaamme luonalaisten hyvinvointiin monin eri tavoin. Uskomme, että menestys on hyvinvoinnin sivutuote, kuten Aki Hintsa, edesmennyt hyvinvointivalmentaja ja ortopedi, kirjoittaa.

Vuonna 2017 jokaisen luonalaisen tavoiteasetannasta löytyy oman hyvinvoinnin kehittämisen tavoite. Yksilölliset hyvintointitavoitteet vaihtelevat säännöllisen liikunnan lisäämisestä oman työn parempaan rajaamiseen tai vaikkapa uudistumiseen. Uudistumista ja vaihtelua xChange-ohjelma nimenomaan tarjoaa. On hienoa, että Luona voi työnantajana tarjota myös tällaisen mahdollisuuden.

Barona xChange -ohjelma mahdollistaa irtioton arkirutiineista. Vaihdossa käyneet kertovat virkistyneensä ja palaavat monta kokemusta rikkaampana. Tälle matkalle lähtevät nyt Kaisa ja Sari. Jos matkalla sattuisi tulemaan tenkkapoo, Sari ja Kaisa eivät ole yksin. Luonalaiset kuuluvat Barona Spainin työyhteisöön ja heitä tukee Fuengirolassa suomalainen työhyvinvointikoordinaattori. Onnea matkaan rohkeat luonalaiset!


Kirjoittaja: Marjut Kelloniemi on Luonan henkilöstöjohtaja. Anna palautetta kirjoittajalle etunimi.sukunimi@luona.fi

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?