Onko lottovoitto kotoutua Suomeen?

Olen maanantaina 10.7.2017 keskustelemassa Porissa Suomi Areenassa aiheesta ”Onko lottovoitto kotoutua Suomeen?” Pohdin kysymystä etukäteen ja muistutin mieleeni Luonan kolme kotouttamisen teesiä:

  • Jollain on oltava kokonaiskoppi kotoutuvasta ihmisestä. Päätöksenteko, eri palvelut, prosessin eri vaiheet ja rahoitus ovat sirpaloituneet usealle eri taholle, eikä kukaan oikeastaan tunne ihmisen kokonaistilannetta. Asiakasohjaus on hajallaan silloin kun ihminen tarvitsee sitä eniten.
  • Kotoutumisen kulmakiviä ovat asunto, työ ja sosiaalinen verkosto. Suomessa on perinteisesti kotoutettu siiloissa, mikä johtuu meidän rakenteista: Sisäministeriö vastaa turvapaikkavaiheesta, Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa kotouttamisesta ja työllistymisestä, kunta vastaa kuntapalveluista ja hyvinvoinnista, asumisesta vastaa Ympäristöministeriö. Polku turvapaikanhakijasta kuntalaiseksi ja aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi on tällä hetkellä liian monen eri tahon vastuulla ja etenkin nivelvaiheessa homma takkuaa.
  • Kotoutumisen tulisi olla kaksisuuntaista. Edelleen usein odotetaan, että Suomeen tullut ihminen kotoutuu, mutta meidän suomalaisten ei tarvitse muuttua. Harvoin esimerkiksi suomalaiset ja ruotsalaiset saavat aikaiseksi menestyvää liiketoimintaa, jos vain odotetaan toisen muuttuvan. Miten siis voimme olettaa, että vain yhden osapuolen tulee kotoutua, kuten blogimme otsikko johdattelee?

Yhteensä Suomessa on tällä hetkellä noin 330 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä. Se on 6 % Suomen väestöstä. Kysymystä ”Onko lottovoitto kotoutua Suomeen?” tulisikin kysyä ensisijaisesti heiltä. Kyselyn sijaan pohdimme asiaa päivittäin turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kanssa töitä tekevien luonalaisten kanssa. Mikä on tällä hetkellä ydinkysymys kotouttamisessa ja olemmeko Luonan kotouttamisen teeseistä vielä samaa mieltä?

Luonalaisten mukaan Suomessa on tehty paljon kotouttamisen suhteen kahden viime vuoden aikana. Koto-koulutukset lähtevät rivakammin käyntiin, työelämä-lähtöiseen kotouttamiseen on tullut lukuisia eri malleja ja kotouttamisvaihtoehdot ovat lisääntyneet.

Suurimmiksi haasteiksi nähtiin tällä hetkellä asiakasohjauksen puute ja kotoutujien motivaatio.

Kannustinloukut, pitkä ja passivoiva turvapaikkavaihe, traumat ja huoli tulevaisuudesta aiheuttavat helposti lamaantumista. Osalla saattaa olla epärealistinen kuva työehdoista tai työn tekemisestä Suomessa tai on vaikea aloittaa oma ura alusta, kun lähtömaassa on voinut tehdä oman koulutuksen ja ammatin mukaista työtä. Usealle vaihtoehtojen hakeminen ja sukkulointi eri palveluissa on vaikeaa.

Vaikeassa elämäntilanteessa oleva tarvitsee yksilöllistä apua ja ohjausta. Auttajilla on monia nimikkeitä: Omavalmentaja, omahoitaja, omaneuvoja, omatyöntekijä, sosiaaliohjaaja, asiakasohjaaja jne. Monta nimikettä, mutta kyseessä on se henkilö, joka tuntee ihmisen tilanteen, taustat, voimavarat, tavoitteet, tarpeet, pelot ja unelmat. Ihminen, joka katsoo ministeriö- ja sektorirajat ylitse ihmisen tarpeet.

Ydinkysymys kotouttamisen osalta kuuluu mielestämme: ”Miten motivoidaan motivoitumaan?”

Sama ydinkysymys koskee myös montaa kantasuomalaista. Suomessa on lähes 200 000 ihmistä, jotka ovat vaikeasti työllistyviä (rakennetyöttömyys). Osa rakennetyöttömyyttä selittyy kohtaanto-ongelmalla eli avoimet työpaikat ja työnhakijat eivät kohtaa. Avoimissa työpaikoissa on myös ns. matalapalkka-aloja, joihin eivät motivoidu maahanmuuttajat sen paremmin kuin kantasuomalaisetkaan. Kokonaisuutta ajatellen haaste on siis meidän yhteinen.

Ei anneta meidän itse luomien rakenteiden estää kotoutumista. Ei myöskään luoda sellaista tilannetta, jossa samoista ihmisen perustarpeista pitää taistella. Tämä johtaa ”me vastaan he” – ajatteluun. Palataankin Luonan alkuperäiseen teesiin: ”Jollain on oltava kokonaiskoppi kotoutuvasta ihmisestä”. Pitäisikö teesi muuttaa muotoon: Avun tarpeessa oleva ihminen tarvitsee rinnalla kulkijaa?

Kirjoittaja on Luona Oy:n toimitusjohtaja. Anna kirjoittajalle palautetta Twitterissä @miljasaksi tai spostilla milja.saksi@luona.fi

Milja Saksi

Luona on mukana keskustelemassa maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyvistä kysymyksistä Suomi Areenassa ma 10.7. klo 13.30 otsikolla: ”Onko lottovoitto kotoutua Suomeen?”

Tilaisuus järjestetään yhdessä Lassila & Tikanojan ja Monihelin kanssa. Kurkkaa tarkemmat tiedot ja ilmoita osallistumisestasi tapahtuman Facebook-sivulla.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?