Soteäly yhdistää ihmisen ja teknologian

Toimiala toisensa perään digitalisoituu kiihtyvällä vauhdilla. Kun me luonalaiset keskustelemme sote-ammattilaisten kanssa oman alamme megatrendeistä, nousee digitalisaatio aina esiin. Muutos on vääjäämätöntä, ja se herättää innostuksen lisäksi monessa myös epävarmuutta. Itse en digiä pelkää, sillä uskon vakaasti, että soteäly on meille kaikille suuri mahdollisuus. Miksikö? Ja mikä ihme soteäly oikein on?

Kun digitalisaatio alkoi aikanaan muuttaa finanssimaailman ja pankkien toimintaa, moni pelkäsi – ja osin aiheellisestikin – että asiakas jää teknologian jalkoihin. Katsoessani pankkikonttorin aukeamista odottavien ikäihmisten jonoa tuntuu siltä, etteivät pankkien sähköiset palvelut ole aidosti kaikkien käytettävissä. Sote-toimijat muistuttavat pankkeja siinä mielessä, että molemmat ovat hyvin tietointensiivisiä toimialoja eli tehtävät toimenpiteet perustuvat dataan – olipa kyse sitten euroista tai sydämen sykkeestä. Sote-alan digitalisaatiokehitys on alkanut vauhdilla vasta viime vuosina, ja voimme oppia paljon muun muassa pankkialan kokemuksista. Digitalisaatio antaa valtavasti mahdollisuuksia sote-palveluiden ja -toimintatapojen kehittämiseen sellaisella tavalla, että kaikki hyötyvät.

Kaikkia sote-alan palveluita ei kuitenkaan voi millään tavalla korvata sähköisesti. Siis vaikkapa fyysistä hoito- ja hoivatyötä, toimenpiteitä tai henkilökohtaisia kohtaamisia, kosketusta. Iso kysymys onkin, miten teknologian ja henkilökohtaisen kohtaamisen voi yhdistää vaikuttavalla tavalla. Ja toisaalta vaikkapa videoyhteydellä voidaan tuoda ihmisiä yhteen ja mahdollistaa sellaisiakin kohtaamisia, joita ei muuten ehkä edes tapahtuisi. Tärkein kysymys onkin se, miten teknologiaa hyödynnetään oikein ja tarkoituksenmukaisesti. Tähän tarvitaan soteälyä.

Teknologian avulla sote-palveluita tuottavat ihmiset pystyvät tekemään työtään vaikuttavammin. Digitalisaatio ei tarkoita vain sitä, että käyntejä korvattaisiin etäyhteydellä. Digitalisaatio ja uusi teknologia mahdollistavat myös sote-palveluita tuottavien ammattilaisten paremman työskentelyn. Pystymme esimerkiksi tarjoamaan työntekijöille paremmat työkalut ja tietopohjan työn tueksi. Näin he pystyvät hoitamaan asiakkaitaan vaikuttavammin ja tehokkaammin, vaikka kohtaisivatkin heitä ihan perinteisesti kasvokkain.

Teknologian avulla palveluita pystytään myös räätälöimään yhä paremmin, eikä se välttämättä lisää kustannuksiakaan juuri lainkaan. Tämä on tärkeää, sillä hoito- ja hoivapalvelut ovat erityisen vaikuttavia silloin, kun ne vastaavat asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Inhimillinen kohtaaminen parantuu teknologian avulla, jos emme vain reagoi mekaanisesti vaan saamamme datan avulla kehitämme syvempää inhimillistä ja yksilöllistä ymmärrystä. Tätäkin on soteäly.

Digitalisaatiosta ei innostuta vain päättäjätasolla, vaan kokemukseni mukaan myös asiakkaat eli palveluiden loppukäyttäjät ovat yllättävänkin valmiita ottamaan teknologiaa käyttöön.

Toisaalta ymmärrän hyvin, että haasteellisinta teknologinen murros on sote-palveluja tuottavan henkilöstön näkökulmasta. Heidän työhönsä liittyvät odotukset ja arjen kiire tuntuu jatkuvasti kasvavan. Sote-alan organisaatioiden panostus muutosjohtamiseen ja henkilöstön mukaan ottamiseen ja perehdyttämiseen ei aina tunnu riittävän, kun uusia vaatimuksia ja teknologiaa tulee jatkuvasti. Silti uskon, että tulevaisuuden sote-ammattilaiset ovat erityisesti tietotyöntekijöitä, kun teknologia ja data tuodaan tukemaan heidän osaamistaan. Heistä tulee soteälykkäitä.

Digitalisaatio muuttaa vääjäämättömästi toimintatapoja ja prosesseja. Mielestäni esimerkiksi kotihoidossa toimitaan edelleen lähes samalla tavalla kuin vanhanaikaisessa tehdastuotantomallissa: ennalta tehtyä suunnitelmaa pyritään seuraamaan systemaattisesti samalla tavalla joka päivä ja viikko, vaikka asiakkaiden tilanne ja tarpeet ja palveluiden tuottamiskyky vaihtelevat jopa tunneittain. Teknologian avulla pystyisimme nyt korvaamaan tämän staattisen prosessin huomattavasti dynaamisemmalla ja vaikuttavammalla toiminnalla, joka vastaisi sekä työntekijöiden että asiakkaiden tilanteisiin entistä paremmin.

Tätä on soteäly.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?