8.1.2018

Suomen kieltä vastaanottokeskuksessa monimuotoisesti ja oppijan oman tason mukaan

Tulin töihin vastaanottokeskukseen suoraan koulumaailmasta. Peruskoulun äidinkielenopettajalle muutos oli melkoinen: suomen kieltä piti opettaa erilaisista taustoista ja kulttuureista tuleville aikuisille ihmisille suomeksi. Heti kävi selväksi, ettei työrauhaan ja järjestyksenpitoon tarvinnut puuttua, sillä kaikkien käytöksestä huokui kunnioitus opettajaa kohtaan, kynät ja vihot olivat aina mukana. Ensi vaikutelmalta aika helppo juttu, aloitetaanpa aakkosista, opetellaanpa sitten olla-verbi ja esitelläänpä itsemme!

Helpommin suunniteltu kuin tehty. Hyvin pian ymmärsin opettajana olevani aivan uudenlaisten haasteiden edessä. Mitään ei voinut pitää itsestäänselvyytenä. Opettamisen ja oppimisen mittarit vaikuttivat olevan aivan toisenlaiset kuin peruskoulussa. Mutta mitkä?

Olen ollut Luonassa töissä jo toista vuotta. Matkan varrella opettamiseen on koetettu monenlaisia lähestymistapoja. Aluksi Luonan tavoitteena oli taata opetusta jokaiselle vokin asukkaalle lakisääteinen kaksi tuntia viikossa. Kun huomattiin, että loppujen lopuksi osanotto oli vähäistä ja kurssikohtaiset tavoitteet jäivät laihoiksi, mietittiin kurssitarjonta uusiksi.

Ensinnäkin vähensimme kurssien määrää ja lisäsimme niiden viikkotuntimäärää. Tällä hetkellä kullakin kurssilla opiskellaan viikossa kuusi tuntia. Perustimme myös ryhmiä, joissa opetus perustuu vain suulliseen toisto-metodiin, joka palvelee erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomia mutta myös muita. Nämä opetustuokiot ovat olleet mukavia yhdessäolon hetkiä, joissa jokainen pääsee ääneen. Sittemmin tämä puhumaan rohkaiseva menetelmä on muovautunut osaksi muutakin opetusta. Tasotestejäkin on kokeiltu, mutta toistaiseksi kukin ryhmä etenee omassa tahdissaan kurssilta toiselle, ja halutessaan opiskelija kyllä saa kielitasonsa mukaisen kurssitodistuksen. Kun opintotoiminnasta vielä lisäksi voitiin tehdä vapaavalintaista, opiskelijat saavat juuri sitä opetusta, jota itse kokevat tarvitsevansa. Innokkaimmat opiskelijat osallistuvat useammankin ryhmän opiskeluun. Uusin merkittävä muutos ovat olleet kurssikohtaiset oppikirjat – ja osallistumisprosentti on ylittänyt kaikki odotukset.

Olen sikäli kiitollisessa asemassa, että voin itse vaikuttaa opintotoiminnan järjestämiseen ja kurssisisältöihin vastaanottokeskuksissamme yhdessä toisen vastuuopettajan kanssa. Samalla Luonan organisaation joustavuus suomenkielenopetuksen järjestämisessä on ollut erityisen palkitsevaa. Kun todettiin, etteivät järjestelyt vastanneet tarkoitusta, kuunteleva esimies mahdollisti uuden mallin luomisen. Näin saatiin paljon lisää väkeä opetuksen piiriin ja myös palaute on parantunut.

Oppitunnille tuleminen on suuri teko

Vastaanottokeskus ei ole koulu, vaikka se joskus sitä muistuttaa. Vastaanottokeskuksen tarjoama kielenopetus ei ole myöskään kotoutumiskoulutusta, sillä se alkaa vasta kun turvapaikka on myönnetty.

Vastaanottokeskuksessa asukkaat elävät välitilassa, jota luonnehtii yksi sana: odotus. Odottamisesta sen sijaan tulee siedettävää tai sietämätöntä, riippuen toivon tai toivottomuuden asteesta prosessin aikana. Opintotoiminnan lähtökohta on aktivoida turvapaikanhakijaa, tarjota mielekästä tekemistä odottamisen sijaan ja madaltaa kynnystä varsinaisiin opintoihin kotoutumiskoulutuksessa. Kun kuitenkin tosiasiassa vain harva saa oleskeluluvan, opetuksen on tuettava niitäkin, joiden päätös on kielteinen. Erilaisilla palkinnoilla saadaan joskus passiivisempiakin osallistumaan. Olemme käyneet kurssilaisten kanssa muun muassa keilaamassa ja Linnanmäellä, ja bingo-iltapäivät ovat olleet suosittuja! Mutta kun puhumme motivoinnista ja motivaatiosta, yhtä autuaaksi tekevää menetelmää ei ole. Siis turvapaikanhakijalle opintotoiminnan täytyy olla palkitsevaa sinänsä. Kaikilla turvapaikanhakijoilla ei ole edellytyksiä suunnitelmalliseen opiskeluun; monelle pelkästään oppitunnille tuleminen on suuri teko, kielen oppimisesta puhumattakaan. Siksi yksilöllisyys opetuksessa on tärkeää, niin vastaanottokeskuksessa kuin myöhemmin kotouttamisessakin.

Toistoa, toistoa, toistoa

Jokainen opiskelijaryhmä on yksilöllinen niin kuin jokainen opettajakin. Opettaminen on käsityötä, jota kukin tekee omilla vahvuuksillaan työstettävän materiaalin mukaan. Mutta koko opintotoiminnan lähtökohtana on lämmin vuorovaikutus: vastaanottokeskuksessa opettaja pelaa persoonallaan. Minulle on tärkeää, että pystyn tekemään asioita ryhmää kuunnellen, ilman kiirettä.

Heterogeenisen opiskelijajoukon kanssa on tärkeää, että opittavaa asiaa tulee vähän kerrallaan ja eri aistikanavien kautta. Kirja on oppimisen symboli, mutta sen taakse on myös helppo piiloutua. Kun jokin uusi asia opitaan, se otetaan heti käyttöön. Ensisijaisesti ei ole hyötyä tietää, miksi lauseessa on partitiivi; hyödyllisempää on osata sanoa: ”Saisinko teetä?” Kynnys puhua on tehtävä hyvin matalaksi, ja siihen auttaa kuorossa lausuminen ja toisto. Aakkoset minä kertaan opiskelijoiden kanssa joka tunnin lopuksi pelaamalla hirsipuuta, uutta lauserakennetta toistamme toistamasta päästyämmekin ja erilaisten sanalitanioiden opetteluun hyödynnämme myös toiminnallisuutta. Huomaan myös, että niin oppitunteihin kuin opetuksen puitteisiin kuuluvat toistuvat rutiinit ovat muodostuneet opiskelijoille tärkeiksi, ja siksi lukujärjestykset pyritään pitämään niin muuttumattomina kuin mahdollista.

Milloin sitten tiedän, että työlläni on merkitystä? Minulle tärkein mittari ei ole verbien oikea taivuttaminen. Se ei ole se, että opiskelija muistaa, mitä eilen opittiin. Se ei ole nauru tai edes vieno hymy opiskelijan huulilla, jonka saan aikaan miimikoidessani sanojen merkityksiä rajallisilla näyttelijäntaidoillani luokan edessä. Paras mittari on se, kun luokan ovelta kuuluu: ”Kiitos opetaja, nähdän huomenna!” Ja että huomenna hän tulee.

Kirjoittaja toimii suomen kielen vastuuopettajana Luonan Nihtisillan vastaanottokeskuksessa. Hän opiskelee työn ohella luku- ja kirjoitustaidon opettajaksi valmentavassa koulutusohjelmassa Helsingin aikuisopistossa.

Suomen kielen opetus vastaanottokeskuksissa Suomessa:

  • Luonassa on töissä 6 suomen kielen opettajaa.
  • Luonan kaikissa kolmessa vastaanottokeskuksessa tarjotaan suomen kielen opetusta.  
  • Kurssitasoja on neljä: startti-, perus-, jatko- ja taitotaso (eurooppalaisen viitekehyksen A2.1-tasoon saakka).
  • Mahdollisuuksien mukaan järjestetään luku- ja kirjoitustaidon opetusta.
  • Suomessa vastaanottokeskusten suomen kielen opetus pohjautuu opintotoiminnan suunnitelmaan, katso tarkemmin täältä.

Tilaa uutiskirje