Isänpäivänä kokattiin ja syötiin yhdessä

Ryhmä Otaniemen vastaanottokeskuksen asukkaita ja Tapiolan seurakunta järjestivät isänpäivänä yhteisen lounastapahtuman. Tapiolan kirkolla tarjotun juhlalounaan houkutuksena oli afganistanilainen ruoka. Isille ja perheille oli tarjolla kabuli palawia, riisistä ja kanasta valmistettua Afganistanin kansallisruokaa. Ruoka valmistettiin Luonan ylläpitämän vastaanottokeskuksen keittiön tiloissa ja kiidätettiin sieltä tarjolle Tapiolan kirkolle.

Otaniemen vastaanottokeskuksen vastaava ohjaaja Aleksi Alasuutari kertoo idean isänpäivälounaasta syntyneen yhteistyössä Tapiolan seurakunnan kanssa ja aiempien hyvien kokemusten innoittamana:

”Olin viime keväänä mukana luotsaamassa samanlaista projektia toisessa vastaanottokeskuksessa Helsingin Pitäjänmäessä. Siellä vapaaehtoispohjalta mukana olleet turvapaikanhakijat laittoivat irakilaista ruokaa, jota myytiin vierailijoille Ravintolapäivänä. Silloin tempauksen tuotot käytettiin turvapaikanhakijoiden opinto- ja vapaa-ajan toiminnan hyväksi.”

Niin myös tällä kertaa. Tapiolan kirkolla järjestetty isäpäivälounas kerrytti runsaasti varoja vastaanottokeskuksen asukkaiden hyödyksi, sillä kaikki 120 annosta kabuli palawia myytiin loppuun. Kokit itse olivat tyytyväisiä hyvästä menestyksestä ja siitä, että heidän kotimaassaan hyvin suosittu ruoka maistui myös suomalaisille.

”Olisi hienoa, jos nämä kokemukset rohkaisevat muitakin vastaanottokeskuksia järjestämään vastaavia tempauksia”, Aleksi Alasuutari toivoo.

Kuvatunnelmia VOK-lounaalta Tapiolan kirkolta 13.11.2016:

Luona isänpäivä
Luona isänpäivä
Luona isänpäivä
Luona isänpäivä

Tapiolan seurakunnalle kiitos yhteistyöstä ja järjestämisestä!
Seurakunnan Facebook-sivulla myös juttuja ja kuvia. 

Lisätietoja: Aleksi Alasuutari, vastaava ohjaaja, Luona Oy, puh. 050 306 3943.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?