Robotisaatio vanhustenhoidossa jakaa mielipiteitä

Tampereen Kotitorin hoivarobotti Zora on kotoisin Keski-Euroopasta ja puhuu 19 eri kieltä. Tampereella Zora on ollut jo puolitoista vuotta muun muassa esitellen Kotitorin toimintaa vierailijoille. Tulevassa Valitse ilo ja innostus -seminaarissa Zora ohjaa jumpan tilaisuuden yleisölle.

Valitse ilo ja innostus on vanhustyön ammattilaisille tarkoitettu tapahtuma Tampereella torstaina 26.10. Tilaisuuden paneelikeskustelussa tartutaan yhteen sote-alan kuumaan perunaan eli robotisaatioon.

Paneelissa on mukana myös asiakasohjaaja, geronomi Aila Suoanttila Luonan Kotitorilta Tampereelta. Miten on, hoitavatko robotit sote-alan ammattilaisten työt tulevaisuudessa?

– Robotit tulevat olemaan osana hoitotyötä tulevaisuudessa, enkä pidä sitä lainkaan huonona asiana. Robotin tekemä työ täydentää hyvin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen tehtäviä, Suoanttila sanoo.

Kotitorilla on esillä monenlaista terveys- ja hyvinvointialan teknologiaa. Yksi kiinnostavimmista laitteista on hyvinvointirobotti Zora, joka on toiminut avustavana asiakasohjaajana Kotitorilla noin puolitoista vuotta.

Aila Suoanttila kertoo Zoran osaavan ohjata esimerkiksi tuolijumppaa ikäihmisille. Robotin näyttäessä jumpan liikkeitä pystyy työntekijä liikkumaan asiakkaiden keskuudessa ja ohjaamaan heitä henkilökohtaisesti.

– Robottien kehittyessä niiden toimintavarmuus paranee jatkuvasti. Eikä niillä ole huonoja maanantaiaamuja tai flunssakierteitä, Suoanttila toteaa.

Aila Suoanttila on ollut mukana Kotitorin hyvinvointiteknologiaa ja apuvälineitä esittelevällä osastolla alusta saakka. Geronomin koulutuksen lisäksi Suoanttilalla on ainutlaatuinen näkökulma teknologian mahdollisuuksiin, sillä hän on aiemmin tehnyt pitkän työuran Nokian tuotekehityksessä.

– Erityisen iloinen olen silloin, kun teknologian avulla löydetään sopiva ratkaisu asiakkaan ongelmaan tai huoleen. Helppokäyttöisen kuvapuhelimen avulla voi olla yhteydessä toisella mantereella asuvaan lapsenlapseen, vaikkei osaisikaan käyttää tietokonetta. Muistisairaalle läheiselle taas on löytynyt avuksi toimintakykyä ylläpitävä pelikonsoli. Näillä pienillä asioilla ihmisten arki helpottuu kummasti.

Kotitorin laitteet kiinnostavat asiakkaita, ja joihinkin lainattaviin laitteisiin on varausjonoa. Monille on tärkeää päästä ensin kokeilemaan laitetta itse ennen ostopäätöstä.

Suoanttila korostaa positiivisen asenteen merkitystä uuden teknologian oppimisessa ja hyödyntämisessä sote-alan työssä.

– Käyttötunteja ja kokemusta pitää toki ensin kartuttaa, mutta se on myös hauskaa ja palkitsevaa, hän rohkaisee, ja kertoo itse tulevansa Zora-robotin kanssa mainiosti toimeen.

Teknologia täydentää ihmisten tekemää hoitotyötä. Hoivarobotti muun muassa puhuu yhdeksäätoista eri kieltä, millä voi olla suuri merkitys monikulttuurisessa hoitotyössä tulevaisuudessa.

– Hyvinvointiteknologiaa tai robotiikkaa ei kannata vierastaa, vaan lähteä avoimin mielin tutustumaan siihen, Suoanttila rohkaisee lopuksi.

Valitse ilo ja innostus -tapahtuma vanhustyön ammattilaisille 26.10.2017 Tampereella. Luona Oy:n asiakasohjaaja Aila Suoanttila mukana paneelissa, ja Luonalla esittelyosasto 9solutions Oy:n kanssa.

Lisätietoja: Aila Suoanttila, asiakasohjaaja, Luona Oy, etunimi.sukunimi (at) luona.fi.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?