Luona lyhyesti

Olemme sosiaali- ja terveydenhuollon ensimmäinen kontaktipiste, hoidon ja palvelun ohjaaja sekä tarvittaessa intensiivisenkin tuen antaja. Palveluidemme piirissä on 2,2 miljoonaa ihmistä.

Sosiaali- ja terveysyhtiö Luona

Asiakkaitamme ovat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjät, kuten julkinen sektori, vakuutusyhtiöt ja työnantajat. Luomme kumppanuuksia järjestäjien ja palveluntuottajien kanssa, jotta he voivat tuottaa palveluitaan kilpailukykyisemmin ja vastuullisemmin.

Tekemisemme ytimessä on apua tarvitseva ihminen. Tehtävämme on huolehtia, että ihminen on oikeassa hoidossa tai palvelussa oikeaan aikaan. Toimimme aina yhdessä, yksilöllisesti ja vaikuttavasti.

Luonassa työskentelee 250 sosiaali- ja terveydenhuollon, asiakasohjauksen, turvallisuuden ja suomen kielen ammattilaista. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 53 miljoonaa euroa. Luona on kotimaisesti omistetun Barona Group -konsernin tytäryhtiö.

Ota yhteyttä ja kysy lisää toimitusjohtaja Milja Saksilta, puh. 040 568 8111 tai milja.saksi@luona.fi.