Annika Leppänen

Perusduunari somettaa ja osallistuu strategiatyöhön

Työskentelet Luona Arvioinnissa. Mitä työsi pitää sisällään?

Työni on puhelimitse tapahtuvaa hoidon tarpeen arviointia. Työ painottuu päivystysasioihin ja asiakkaita meillä on vauvasta vaariin. Teen myös terveyspalveluneuvontaa. Palvelumme piirissä on yli 2 miljoonaa suomalaista.

 

Miten digitaalisuus näkyy työssäsi?

Meillä on vuosien kokemus etänä tuotettavista sote-palveluista. Uskon, että digitalisaation edetessä esimerkiksi etämittauksia ja videoyhteyksiä hyödynnetään huomattavasti enemmän kuin nykyään. Lisäksi käytämme Arvioinnissa lähes kaikkia Suomessa käytössä olevia potilastietojärjestelmiä, joita on seitsemän erilaista. Tämän vuoden aikana pilotoimme Arvioinnissa ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn hyödyntämistä.

 

Miten työn vaikuttavuus näyttäytyy sinulle?

Tekemämme työ on kustannustehokasta. Pystymme arvioimaan asiakkaan hoidon tarpeen ja ohjaamaan hänet oikeaan paikkaan tai antamaan kotihoito-ohjeet. Näin päivystys ei ruuhkaannu turhista käynneistä. Työ on vaativaa terveydenhoitotyötä.

 

Olet myös Luonan strategialähettiläs. Mikä sai sinut lähtemään mukaan ja mikä on roolisi strategialähettiläänä?

Luonan toimitusjohtaja Milja Saksi laittoi minulle viestiä ja kertoi mahdollisuudesta olla strategialähettiläs. Rehellisesti sanottuna ensin ihmettelin, että mikä ihmeen sanahirviö tämä oikein on! Tarkasteltuani asiaa syvemmin ymmärsin, että nyt olisi ruohonjuuritasolla mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa Luonan asioihin. Kiinnostuin heti tehtävästä, ja tiimi äänesti minut heidän edustajakseen strategialähettilääksi. Tehtävässä kiinnosti se, että perusduunarina saan olla mukana vaikuttamassa. Vastustan sitä, että johto päättää työntekijöiden puolesta kaiken kuuntelematta heitä. Tämän takia koko strategialähettilyys-konsepti on mielestäni aivan superhyvä!

Strategialähettiläänä tapaan Luonan johtoa neljä kertaa vuodessa työpajoissa, joissa käymme läpi työyksiköstä tullutta palautetta ja viestejä johdolle sekä kyseisen kuukauden agendalla olevia asioita kuten esimerkiksi toimintaympäristöanalyysiä. Saamme myös kotitehtäviä mietittäväksi, joita teemme tiimin kesken. Tapaamisissa kuulee myös muiden yksiköiden kuulumiset ja miten heillä menee. Rooliani kuvastaa hyvin sana viestinviejä.

 

Kerrot hyvin aktiivisesti ja aidosti Luonan arjesta sosiaalisessa mediassa. Miten päädyit some-tähdeksi?

En mielestäni ole koskaan ollut somettajayyppiä. Lähdin someen strategialähettiläisyys-workshopin innoittamana. Aloin hyvin yksinkertaisesti vain heittelemään vähän fiilispohjalla erilaisia juttuja työhön liittyen. Olen myös osallistunut Jukka Saksin vetämään some-koulutukseen, jossa olen saanut hyviä vinkkejä viestimiseen. On ihan eri asia, että työntekijä kertoo arjestaan, kuin että yrityksen toimitusjohtaja tekee sen. Siksi uskon, että kaikkien työntekijöiden tulisi olla somessa ja tuoda omia näkemyksiään esiin.

 

Mikä saa viihtymään Luonassa?

Luonassa on mahtava työyhteisö! Myös työn haasteellisuus kiehtoo. Täällä on paljon mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja muuhun kehittämiseen. Tykkään itse kehittää asioita ja kehittyä itsekin, joten olen aina etunenässä ilmoittautumassa uusiin kiinnostaviin avauksiin.

 

Miten #luonaote näkyy omassa työssäsi?

#luonaote näkyy vapautena tehdä työtä omalla persoonallisella tavalla, kuitenkin vastuuta kantaen. Ei tarvitse kehitellä valmista kaavaa, miten toimia, vaan on vapautta tehdä.

Kuka olen?

NimiAnnika Leppänen KoulutusSairaanhoitaja AMK HarrastuksetKuntosali ja piirtäminen

Luitko jo nämä?

Tilaa uutiskirje