Luona aloittaa sosiaalipalvelujen tuottamisen Turun kaupungin kumppanina

Luona aloittaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujien tuetun asumisen palveluiden tuottamisen Turussa. Palvelussa tavoitteellisen sosiaaliohjauksen tuki viedään asiakkaan omaan arkeen hänen kotiinsa. Luonan ja Turun kaupungin yhteistyö alkaa maaliskuussa.

Lue lisää Luonan asumispalveluista.

Luona on tuottanut tuetun asumisen palveluita pääkaupunkiseudulla vuodesta 2015 alkaen. Tähän mennessä noin 1500 ihmistä on saatettu itsenäiseen asumiseen.

– Olemme iloisia päästessämme Turun kaupungin kumppaniksi ja työskentelemään turkulaisten kanssa tavoitteellisen sosiaaliohjauksen parissa. Työssämme haluamme vahvistaa palveluja saavan ihmisen mahdollisuuksia pärjätä jatkossa itsenäisesti omassa arjessaan, Luonan liiketoimintajohtaja Suvi Salonen sanoo.

Osana Turun kaupungin kanssa tehtävää yhteistyötä Luona palkkaa Turkuun useita sosiaalialan ammattilaisia, joilla on halu tehdä vaikuttavaa sosiaaliohjausta ja toteuttaa siten Luonan tavoitetta saada aikaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Lue lisää Turun kaupungin asumispalveluista.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?