Luona oikaisee vastaanottokeskustoimintaan ja liikevoittoon liittyviä tietoja

Julkisuudessa on tällä viikolla keskusteltu Luonan vastaanottokeskustoiminnasta ja Luonan liikevoitosta. Valitettavasti keskustelussa on esiintynyt virheellistä tietoa. Tämä ei ole kenenkään etu, joten alla tarkennamme faktoja omasta toiminnastamme.

Luona on alakonserni, yhteisöveron maksaa konserni

Luona on alakonserni Barona-konsernissa. Luona-konserni muodostuu kahdesta yhtiöstä: Luona Oy:stä ja Luona Hoiva Oy:stä. Luonasta tuli konserni vuoden 2016 aikana.

Vuonna 2016 Luona Oy:n liikevaihto oli 53 miljoonaa euroa. Luona ei ole tehnyt konsernitilinpäätöstä vuodelta 2016, koska alakonsernin ei tarvitse sellaista tehdä.

Tänä vuonna Luona-konsernin liikevaihtoennuste on noin 45 miljoonaa euroa. Liikevaihdon lasku johtuu siitä, että vastaanottokeskustoiminta on pienentynyt. Tämä johtuu turvapaikanhakijoiden määrän vähentymisestä Suomessa. Luonan vastaanottopalvelun piirissä on tällä hetkellä 1 900 turvapaikanhakijaa.

On totta, että suuri osa Luonan liikevaihdosta on tullut vastaanottokeskustoiminnasta kahden viimeisen vuoden aikana. Valtio on Luonan tärkeä asiakas. Muita Luonan tärkeitä asiakkaita ovat kunnat, kaupungit, kuntayhtymät, sairaanhoitopiirit, vakuutusyhtiöt ja yksityiset sote-yhtiöt.

Luonalla on ollut sen toiminnan alusta alkaen sosiaali- ja terveysalaan liittyvää liiketoimintaa kuntien ja kaupunkien kanssa. Tänä vuonna Luona-konsernin liikevaihdosta muun kuin vastaanottopalveluihin liittyvän liiketoiminnan osuus on reilu kolmannes. Luona keskittyy liiketoiminnassaan jatkossa entistä vahvemmin sote-alan kehittämiseen asiakkaidensa kanssa.

Luona Oy:n toiminnasta maksetaan veroja. Luona Oy:n liiketoiminnan voitto on siirretty konserniavustuksena emoyhtiö Barona Groupiin, jota kautta yhteisövero on maksettu. Barona Group on täysin suomalaisessa omistuksessa oleva yhtiö. Kyseessä on tavanomainen suomalaisten konsernien noudattama kirjanpitolain mukainen toimintatapa.

Luona Oy:n hallituksen jäsenet ovat Kristiina Hautakangas, Markus Oksa sekä Pasi Natri.

Vastaanottokeskustoiminnan taustalla syksyn 2015 poikkeukselliset olosuhteet

Luonan vastaanottokeskukset perustettiin syksyllä 2015 hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tuolloin Suomeen tuli kaiken kaikkiaan yli 32 000 turvapaikanhakijaa.

Turvapaikanhakijoiden määrä on vaihdellut Suomessa noin 1 500–6 000 vuosittaisen hakijan välillä koko 2000-luvun ajan.

Kriittisimpiä vaiheita elettiin elokuussa 2015, kun maahamme tuli yli 2800 turvapaikanhakijaa. Yhdessä kuukaudessa turvapaikanhakijoita tuli siis enemmän kuin aiemmin kokonaisen vuoden aikana.

Viranomaiset, kansalaisjärjestöt ja yksityiset yritykset tekivät tuolloin ympärivuorokautisesti töitä, jotta turvapaikanhakijoista pystyttiin huolehtimaan asianmukaisesti.

Maahanmuuttoviraston pyynnöstä myös Luona lähti perustamaan vastaanottokeskuksia. Päätös tehtiin nopeasti, ja se oli liiketoiminnallisesti valtava riski.

Ensimmäinen vastaanottokeskus perustettiin 12 tunnissa ja yhteensä 8 vastaanottokeskusta kahdessa kuukaudessa.

Vastaanottopalvelut ovat vauhdittaneet Luonan kasvua ja liiketoimintaa. Vastuullisen osakeyhtiön liiketoiminnan pitää olla terveellä pohjalla. Siksi olemme Luonassa kasvustamme ja kannattavuudestamme ylpeitä.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?