Luonan HR-valmentaja Piia Heikkilä: Sote-alalla työn merkityksellisyys on kohdallaan

Hr-valmentaja Piia Heikkilä aloitti työnsä Luonassa elokuussa. Sote-alan untuvikko kertoo kotiutuneensa Luonaan hyvin. Piia Heikkilä arvostaa erityisesti Luonan omaa työkulttuuria, #luonaotetta, sekä luonalaisten tekemän työn merkityksellisyyttä.

Kerro, kuka olet ja mitä teet Luonassa?

Olen Piia Heikkilä, kutsumusammatissani oleva HR-valmentaja. Kuvailisin, että vastuullani on luonalaisten osaamisen ja onnistumisen prosessi. Siihen kuuluu esimerkiksi tavoitteiden määrittelyä, työsuorituksen johtamisen prosessi, erilaiset mittarit, osaamisen johtaminen ja tulevaisuuden tarpeiden ennakointi. Tärkeä tehtäväni on tukea ja kehittää valmennuksen keinoin luonalaista esimiestyötä.

Millainen oma urapolkusi on ollut?

Se on ollut pitkä ja polveileva! HR- ja esimiesurani olen tehnyt rahoitus- ja IT-alalla. Olen ollut esimiehenä 18 vuotta, kasvavassa teknologia-alan yrityksessä. Sen jälkeen työskentelin konsulttiyrittäjänä erilaisten henkilöstö- ja muutosjohtamisen asioiden parissa. Vedän kursseja alan opiskelijoille ammattikorkeakoulussa sekä yliopistoissa. Työelämäni olikin kaikin tavoin hyvillä urilla, kun törmäsin Luonan työpaikkailmoitukseen, jossa haettiin HR-valmentajaa.

Millaiset asiat sinulle ovat työssäsi tärkeitä?

Uskon, että HR-työssä voi vaikuttaa todella paljon ihmisten elämään. Se tekee työstä tärkeää.

Työskentelin itse yli kymmenen vuotta sellaisen toimitusjohtajan alaisuudessa, joka rohkaisi ja mahdollisti minulle monenlaista ammatillista kehittymistä. Se oli hyvin arvokasta ja tärkeää itselleni. Toisaalta huono johtaminen voi syöstä ihmisen työuran suorastaan tuhoisaan kierteeseen.

Miksi halusit tulla juuri Luonaan töihin ja miten olet viihtynyt?

Kun näin Luonan työpaikkailmoituksen, pidin sen tavasta lähestyä työtä aivan samoin kuin itsekin olen esimiehenä, valmentajana ja konsulttina tehnyt. Lisäksi houkutti mahdollisuus hypätä mukaan kasvuyritykseen. Täytyy myös myöntää, että on ollut ihanaa saada jälleen tulla osaksi työyhteisöä.

Jos joku asia mietitytti niin se, etten tuntenut sote-alaa lainkaan. Mutta heti kun astuin Luonan ovesta sisään, koin #luonaotteen! Ihmiset olivat mukavia ja rentoja. Viihdyn Luonassa hyvin, oma roolini on mielenkiintoinen ja muodostaa selkeän osan Luonan HR-tiimin osaamista. Työn merkityksellisyys on Luonassa kohdillaan, mikä on ihmismielelle tärkeää.

Lue lisää, tutustu Luonaan työnantajana ja katso avoimet työpaikkamme: https://luona.fi/luona-tyonantajana/

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?