Luonan vastuullisuuskatsaus 2020: Korona haastoi nopeaan reagointiin

Tutustu uusimpaan vastuullisuuskatsaukseemme täällä:
Vastuullisuuskatsaus 2020 (pdf-tiedosto)

Vuonna 2020 Luonalla oli tärkeä rooli julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kumppanina koronaviruksen luomassa poikkeustilanteessa. Perustyömme ohessa kehitimme ja otimme käyttöön lukuisia uusia koronaan liittyviä palveluja, kuten puhelimessa tapahtuvan koronaneuvontapalvelun, tartuntojen jäljityspalvelun sekä karanteenimajoituksen.

– Koronavuoden aikana luonalaiset näyttivät, että yllämme parhaimpaamme myös silloin, kun tilanne on vaativa. Vuoden erityispiirteenä oli etäpalvelumallien kysynnän ja tarpeen voimakas korostuminen, Luonan vt. toimitusjohtaja Petri Maliranta sanoo. 

Luonan vastuullisuusohjelma ja sen pohjana oleva olennaisuusanalyysi päivitettiin vuonna 2020. Luonan kolme vastuullisuuden painopistettä ovat nyt Hyvinvoiva luonalainen, Inhimillinen kohtaaminen ja Kannattava ja kestävä kasvu. Palveluiden tietoturva ja laatu korostuvat olennaisuusanalyysissämme entistä enemmän. 

Palveluidemme laadun keskeisin yksittäinen tekijä on luonalaisten hyvinvointi työssään. Etätyö ja sen johtaminen sekä jatkuvasti vaadittu nopeus, uuden oppiminen ja sopeutuminen työn muutoksiin haastoivat meitä viime vuoden aikana. Vastuullisuustyömme painopiste tänä vuonna onkin työhyvinvoinnin kehittäminen yhdessä.

Lue lisää Luonan vastuullisuustyöstä sivuiltamme: luona.fi/vastuullisuus

Tutustu palveluihimme, kuten koronaneuvontaan, koronajäljitykseen, etälääkäriin ja karanteenimajoitukseen: Luonan palvelut

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?