Taina Kolehmainen Luonan seniorikonsultiksi

Toukokuussa seniorikonsulttina työnsä aloittava Taina Kolehmainen vahvistaa Luonan myynnin ja kasvun tekemistä. Tainan tehtävä on sote-asiantuntijan roolissa myynnin ja liiketoiminnan tuki sekä nimettyjen asiakasprojektien läpivienti.

Kyseessä on yhdistelmärooli, joka sopii Tainalle hyvin, sillä Taina on tehnyt vuosia Accenturella töitä terveydenhuollon asiakkaille (mm. Apotti) sekä projektipäällikön että konsultin roolissa. Taina on työskennellyt myös erilaisissa kansainvälisissä projekteissa. Hän on esimerkiksi ollut mukana Saudi-Arabiaan tehdyssä potilastietojärjestelmä-projektissa, jossa Taina vastasi järjestelmän asiakastarpeiden sovittamisesta sekä lääkäreiden ja hoitajien työhön ja työnkulkuihin liittyvien toiminnanmuutoksien läpiviennistä ja varmistamisesta.

Mikä sai Tainan hyppäämään Luonalle? Hän kertoo odottavansa Luona ajaltaan erityisesti mahdollisuuksia kasvattaa entisestään osaamistaan sosiaalihuollon palveluista sekä #soteälystä. Hän haluaa myös jatkaa asiakastyötä ja näkee nykyisen sote-toimintaympäristön erityisen kiinnostavana ja haastavana, joka tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia innovatiiviselle yritykselle, kuten Luona.

Privaatissa Taina urheilee paljon ja on yliaktiivisen Possu-koiran omistaja. Taina on pelannut vuosia rugbya jopa maajoukkuetasolla. Nykyään hän pitää taitoa yllä pelaamalla lajin kevyempää versiota touch rugbya ja viihtyy hyvin myös CrossFit-salilla.

Toivotamme Tainan tervetulleeksi Luonaan!

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?