Vastuullisuus on tehtävä näkyväksi sosiaali- ja terveysalalla

Meillä on liiketoimintatehtävän rinnalla yhteiskunnallinen tehtävä ja meidän on yhtiönä toimittava vastuullisesti. Se ei kuitenkaan voi olla irrallinen teema, vaan olennainen osa toimintaamme, sanoo Luonan toimitusjohtaja Milja Saksi.

Vastuullisuus Luonan ytimessä 

Vastuullisuusohjelmaa luodessaan luonalaiset kiteyttivät olennaisimmiksi vastuullisuuden osa-alueiksi edelläkävijyyden toimialalla, vastuun luonalaisista, läpinäkyvän ja vastuullisen liiketoiminnan sekä inhimillisen kohtaamisen.

– Olemme määritelleet tavoitteet vastuullisuusohjelmaan vuosille 2018-2020 ja kehitämme toimintamme vastuullisuutta ohjelman mukaisesti yhdessä asiakkaiden ja luonalaisten kesken, Saksi kuvailee.

Luonassa pyritään siihen, että kaikki työntekijät kokevat vastuullisuuden omakseen.

– Vastuullisuus näkyy jokapäiväisessä työssämme. Siispä vastuullisuusohjelman mittarit ovat pitkälti samoja kuin liiketoiminnassamme. Esimerkiksi asiakastyytyväisyys ja asiakkaille tuotetut laskennalliset kustannussäästöt ovat jo nyt osa säännöllistä oman toimintamme mittaamista. Myös henkilöstötyytyväisyys on ohjelman mittarina ja oman hyvinvoinnin ylläpidon tavoite jokaisen luonalaisen tavoitteissa. Kehitämme vastuullisuutta systemaattisesti, juurruttaen sen yhtiötasolta jokaisen yksikön toimintaan.

Tienraivaajana sotessa

Suurin osa sosiaali- ja terveyspalveluista katetaan julkisin varoin. Onko sote-toiminta automaattisesti vastuullista?

– Sote-alalla vastuullisuutta tehdään näkyväksi aika vähän, eikä alalla toimiminen automaattisesti takaa vastuullisuutta. Sote-palvelukulut ylittävät Suomessa reippaasti 20 miljardia euroa vuosittain, toimijoiden on kannettava vastuunsa. Me haluamme toimia tässä tienraivaajina. Vastuullisuusohjelmamme on hyvä viitekehys, jonka pohjalta voimme käydä keskustelua alan ja palveluiden kehittämisestä yleisemminkin. Miten luomme uusia toimintamalleja ja mittareita, jotta tuotetut sote-palvelut olisivat entistä vaikuttavampia ja laadukkaampia? Yksin omassa kuplassa asia ei etene, tarvitaan keskustelua ja eri näkökulmia. Jos julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat kaikki yhdessä osallistuvat, voimme rakentaa kestävämpiä hoito- ja palvelukokonaisuuksia, Saksi pohtii.

Järjestäjän vahvana tukena

Luona haluaa Saksin mukaan olla sujuvoittamassa soten hoidon ja palvelun ohjaamista.

– Emme ole tekemässä sote-keskuksia, vaan tukemassa soten järjestäjiä kuten julkista sektoria, vakuutusyhtiöitä ja työnantajia tehokkaamman ja laadukkaamman arvioinnin, neuvonnan ja ohjauksen avulla. Palvelulupauksemme on, että asiakas saa oikeaa hoitoa ja palvelua oikeaan aikaan. Tässä tehtävässä toimintamme vastuullisuus on olennaisen tärkeää.

Teksti: Kati Keturi
Julkaistu 3.3. HS Kuukausiliite Vastuullisuus

Luona

  • Sosiaali- ja terveysyhtiö
  • Palveluina mm. hoidontarpeen arviointi ja terveysneuvonta, soten integraattoripalvelu, tuettu asuminen ja vastaanottokeskuspalvelut
  • Aloittanut toimintansa nykymuodossaan 2014
  • Liikevaihto 53 milj. euroa (2016)
  • 250 työntekijää
  • Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppani

www.luona.fi

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?